Kota Kinabalu

Borneolla sijaitseva Kota Kinabalu, tai KK, on Malesian Sabahin osavaltion pääkaupunki ja yli 600 000 asukkaallaan maan suurimpia kaupunkeja. Kaupunki toimii porttina Sabahiin ja Malesian Borneolle saapuville joka näkyi hyvin lukuisten eri tasoisten hotellien määrästä. Hotelleja onkin joka lähtöön eikä läheskään kaikki löydy varauspalveluista.

Me yövyimme alkuun Hyatt Regency hotellissa joka sijaintinsa puolesta oli mitä mainioin, lähellä keskustaa ja elämää. Loppuajaksi varasimme Mercure Kota Kinabalu Centre hotellin joka oli mielestäni näistä kahdesta se kivempi ja palvelu oli parempaa, lisäksi katon uima-allas oli parempi kun Hyattin. Huoneiden hinnat eivät päätä huimanneet: Hyatt Regency oli 86€/yö ilman aamupalaa ja Mercure maksoi n.65€/yö aamupalan kanssa. Hintataso oli muutenkin Suomalaiselle edullinen.

Hyatt Regencyn allas

Näkymä Mercuren kattoterassilta/uima-altaalta. 

KK tuhottiin melko perusteellisesti maailmansotien aikaan, joten kaupunki ei tarjoa kulttuurillisia elämyksiä. Se mitä siellä voi tehdä on syödä tuoreita mereneläviä sekä käydä saarihyppelyillä. Lisäksi, kuten turistivirkailija totesi kun kysyn mitä pakollista nähtävää kaupunki tarjoaa, on Malesialaiset todella shoppailukansaa ja ostoskeskuksia löytyy useampi.

Mereneläviä saa tuoreena jokailtaisilta kalamarkkinoilta Pasar Bensarsta. Kalaa ja äyriäisiä on tiskit täynnä ja paikalliset sisäänheittäjät hakevat turisteja kauempaakin. Markkinat ovat myös paikallisten suosimia ja ruoka suht edullista. Tiskillä osoitetaan mitä halutaan, kerrotaan miten se halutaan ja käydään pöytään istumaan. Lisukkeita voi valita mielensä mukaan. Se mikä itseä harmitti, oli että vaikka miten tilasit kalan, niin aina se peitettiin kastikkeeseen eikä itse raaka-aine päässyt lainkaan esille.  Hinnat vaihtelevat 15MYR - 50MYR, eli 3 - 10€ välillä.

Kalamarkkinoilta

Kalamarkkinoilta. Kaikki pöydät näyttävät samalta.

Meidän ensimmäinen ateria.

Tässä jo menossa suuta kohti.

Tarjolla on lisäksi myös tuoreita hedelmiä, osa eksoottisempiakin. 

Popup tori ja musiikkitapahtuma keskustassa.

Maailmansotien muistomerkit

Satama ja taustalla vasemmalla illaksi täyttyvä kalatori.

Saarihyppely läheisille saarille on myöskin suosittua. Me tehtiin kahden saaren päiväretki (Pulaus Sapi ja Manukan), yhteensä saaria taitaa olla neljä joilla voi käydä helposti. Lähtö tapahtuu Jesselton Pointilta, liput ostetaan isosta aulasta jossa eri matkanjärjestäjät tarjoavat palveluitaan. Mukaan voi vuokrata snorkkelin ja räpylät, tai esim. pelastusliivin jos uimataito on heikko. Oltiin luettu että saarilla on todella värikäs koralli ja kaloja on runsaasti joten otettiin mukaan snorkkeli.

Venematka kesti n.20 min Sapille. Saari oli "ihan kiva" mutta snorklaus oli kyllä itselle pettymys. Voi olla että johtui vuodenajasta tai jostain muusta, mutta kaloja oli todella vähän ja nekin melko mitäänsanomattomia. Saarella oli kuuma, yli 35 astetta joten uitiin hetki ja nautittiin sitten juomasta ja varjossa köllöttelystä. Saarella on myös isoja liskoja jotka aiheuttivat hieman jänniä tilanteita.

Jesselton Pointin sisäänkäynti

Sisäänkäynti laiturilta saarille tapahtui aina porttien läpi.

Sapi

Sapi

Sapin lisko

Toinen saarista, Manukan oli mielestäni se kivempi. Paljon rauhallisempi ja rantaviivaa oli enemmän. Saarella on useampi luksusmajoitus joilla oma ranta, jos kukkaro antaa periksi niin ei mikään huono vaihtoehto yöpymiselle. Siirtyminen saarelta toiselle, ja lopuksi kotiin tapahtuu siten, että mennään tiettynä kellonaikana laiturille jossa paikallinen ohjaa oikeaan veneeseen. Meidän kotimatka viivästyi ja istuttiin tulikuumassa veneessä varmaan 45min odottaen mattimyöhäisiä, jotka eivät sitten ikinä ilmaantuneetkaan paikalle. Kotimatka oli onneksi veneen vauhdista johtuen raikas ja viilensi hyvin.

Manukan ja tuore, kylmä kookos

Snorklausta. Vesi oli kirkasta mutta kaloja ei juuri näkynyt. 

Manukan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Repoveden kansallispuisto 18.7.-19.7.2017

Häämatka: Borneo -> Kuala Lumpur -> Phu Quoc -> Singapore

Juhannus WIenissä - päivä 3